keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Mitä tulisi ottaa huomioon haastattelua suunnitellessa, tehdessä ja editoidessa

Tehtävä R2


- Ketä haastatellaan?

Henkilöjutussa haastateltava on jutun keskiössä: juttu kertoo hänestä henkilönä tai henkilön kautta kerrotaan jostain isommasta teemasta tai ilmiöstä. Kysy itseltäsi, kuka on sopiva henkilö on juuri sopiva tarinaan, jotta tarinasta tulee yhtenäinen ja tasapainoinen. Henkilöjuttuihin voi haastatella niin julkisuuden henkilöitä kuin tavallisiakin kansalaisia. Lähtökohtana on että ihmisessä täytyy olla jotain kiinnostavaa. Henkilökuvassa tavoitellaan laajaa kokonaiskuvaa sekä voimista ihmisen ympärillä. Juttu kasvaa parhaimmillaan kertomukseksi ajasta, aatteesta ja ihmisestä. Jos teema on arkaluontoinen ja henkilökohtainen, pitää miettiä onko henkilöllä tarpeeksi henkistä etäisyyttä kokemuksiinsa että on valmis puhumaan niistä. Haastateltavan tulisi herättää lukijassa reaktioita  joko puolesta tai vastaan, mitäänsanomaton juttu ei anna lukijalle mitään.Pohdi onko haastateltavalla jotain erityispiirteitä. Pohdi myös toiminta ympäristöä.

- Mitä haastateltavan kanssa kannattaa sopia ennen haastattelua?


Ensimmäisessä yhteyden otossa haastateltavaan sinun pitää kertoa kuka olet ja mihin mediaan olet juttua tekemässä. Kerro myös kuinka monta kertaa haluat tavata ja kuinka kauan haastatteluun menisi aikaa. Kerro haastateltavalle mistä näkökulmasta juttua aiotaan tehdä ja mistä teemoista puhutaan. Tärkeää on perustella henkilölle miksi haluat tehdä juuri hänestä henkilöjutun. Perehdy tarpeeksi henkilöön ennen kuin otat häneen yhteyttä, luottamuksen rakentamiseksi. Ei ole järkevää lähettää haastateltavalle kysymyksiä ennakkoon.

- Mitä tulisi ottaa haastateltavasta selvää ennen haastattelua?

 Taustatyöt ovat tulevan haastattelun onnistumisen kannalta elintärkeät.
  Taustatutkimuksen lisäksi kannattaa miettiä tapaamisen alkua ja sitä että missä voisit keskustella haastateltavan kanssa. Mieti etukäteen turvallisia small-talk aiheita.
- Googlaa ihmistä
- Tsekkaa youtube
- Katso sanomalehtiä
- Etsi tietoja sosiaalisesta mediasta
- Kirjastosta aikakausilehti hakua
- Verotiedot, käräjäoikeuden asiakirjat, yritysten kaupparekisteritiedot ovat julkisia
- Tutustu henkilön tuotoksiin
- Kuka kukin on- kirja

Miten suunnittelet kysymykset?

 Haastatteluun suunnitellaan kysymyspatteristo, joka sisältää keskeisimmät kysymykset johon toimittaja haluaa saada vastauksen. Tärkeintä on muistat kysyä tärkeimmät kysymyksesi.

Missä haastattelen?

Haastattelupaikka kannattaa valita huolella. Voit myös tarjota haastateltavalle valita itse haastattelupaikan. Paras paikka haastatteluun on haastateltavan koti, koska koti kertoo lisää ihmisestä. Myös muu henkilökohtainen paikka käy hyvin.

Miten kohtaan haastateltavan?

Ensivaikutelman voi tehdä vain kerran. Osoita haastateltavalle että olet iloinen nähdessäsi hänet. Tärkeintä on olla rento mutta ammattimainen ja selkeä. Saavu haastattelupaikalle hyvissä ajoin.
Kun huomaat haastateltavan saapuvan, osoita heti että tunnistat hänet. Muista käsipäivää ja esittele itsesi. Ole myös kiitollinen että hän antaa sinulle aikaansa. Ota mukaasi lehti johon juttu on tulossa, esittele se.


tekstien editoinnista...Editoiminen on aina osa huolellista julkaisuprosessia. Editointi tehdään että haastattelussa tärkeimmät asiat tulevat yhä paremmin esille. Mahdolliset tausta äänet editoidaan pois ja editoinnilla varmistetaan että haastattelu on hyvä ja sujuva. 








Tehtävä R1 - Lukeminen

Tehtävä R1

Lukeminen

tiistai 27. lokakuuta 2015

Tiistain kotitehtävä. Radion kuuntelua..:)



















The Voicea kuuntelin ekaks...
17. 04. musiikkia, kesto 1.00
17.05. seuraava kappale (Kaija Koo)
17.06. uutinen ja haastattelu (delfinaario lopettaa toimintansa)
17.08. Voicen iltapäivä mainos
seuraavat biisit
mainoksia, kesto 3.00
17.11. musiikkia (korkkarit kattoon...)
17.14. Lauri Kottonen ja Niina Backman, The Voice, sekä juontajien keskustelua delfinaario- uutisesta. onko lemmikin pitäminen eettistä!? 17.19.




Suomipop....
17.20. keskustelua
17.22. mainoksia, kesto 3.00
17.25. musiikki, kesto 3.00
17.28. biisi mainoksia, kesto 1.00
17.29. musiikki(madafakin darra) kesto 3.00
17.32. keskustelua, extra piristystä pimeyden keskellä..minisun kapselit???
sekä kilpailu kyseistä aiheesta Radio Suomipop. kilpailut mainos, kesto2.00. 17.34.



Tiistai, tehtävä 25.






1. PLE on henkilökohtainen oppimisympäristö. PLE:ssä yhdistyvät teknologia, pedagokiikka, oppiminen, erilaiset oppimisen ympäristöt, ihmiset ja yhteisöt sekä oppija omistajuus omaan oppimisprosessiinsa. Parhaimmillaan se tukee erilaisia oppijoita ja tapoja oppia tehden näkyväksi koko oppimisprosessin aina oppijan tavoitteiden asettelusta aina arviointiin saakka sekä oppimisen verkostot, kaikki ne ihmiset ja vuorovaikutussuhteet, jotka edistävät oppimista. PLE:n avulla oppijan on myös mahdollista tunnistaa paremmin oppimistaan ja tiedostaa omia oppimisen käytänteitään.


2. PLN on informaali oppimisverkosto, jossa oppiminen perustuu ihmisten välisiin kytkentöihin, vastavuoroisuuteen ja resurssien jakamiseen. Yleensä nämä verkostot syntyvät jaettujen mielenkiinnon kohteitten ja tavotteiden ympärille. Jakaminen on kaikkein perustavan laatuista toimintaa verkostoissa ja sen ansiosta verkoston käytössä on moninkertainen tietomäärä siihen nähden mihin ihminen yksin kykenisi.


Omassa opiskelussani olen käyttänyt blogeja, sivustoja, yhteisö-ja kuvanjakamispalveluja. (facebook, youtube..
Luokkamme facebook-ryhmä, Twitteriä pidetään parhaimpana välineenä oppimisverkoston rakentamiseen.
Verkostojen ansiosta pysyt paremmin kärryillä alasi kehityksessä ja keskusteluissa. Elinikäinen ammatillinen kehittyminen, kysymykset, keskustelut, avun saaminen.

Haasteita on välillä ollut omassakin opiskelussa, kuten oikeiden tietojen löytyminen ja tietojen siirtäminen esimerkiksi tänne blogiin, (olen minä jotain jo oppinut:) välillä koneet tökkii..jne.
Yleisesti ottaen haasteina voisi olla esimerkiksi verkossa kiusaaminen, rasismi, yksityisyyden puuttuminen arkaluontoisissa asioissa...
Tiistai, tehtävä 24.


Opetusteknologiaopas-välineitä interaktiivisen teknologian hyödyntämiseen ammattikorkeakouluopetuksessa.
Päivi Timonen ja Pasi Toivanen(toim)
Opetusteknologiaopas antaa käytännön vinkkejä opettajalle.
Opetusteknologiaopas antaa eväitä muutokseen.
Opetusteknologiaoppaassa esiteltyjä palveluita ja teknologioita.
"Opetusteknologiassa hehkuvat kaikki sosiaalisen median värit", kaikkea tähän oppaaseen sisällytettyä teknologiaa ei kannata yrittää omaksua yhdellä kertaa.
-Kun kokeilee uutta, voi itsekin uudistua.








Esimerkiksi: Aineiston hankinta, perehtyminen, havainnointi: Facebook, blogi, YouTube, Twitter.com, perinteiset internet-sivut, Linkedin.com, sometu.ning.com, Issuu.com, Google Scholar, Prezi.com esitykset..
Kyselyt, aikataulut,sopiminen: doodle.com, Webropol
Adobe Connect, verkkokokous ja luentojärjestelmä: KUUMA-kehittämistyöpaja: osallistuminen etänä ja äänitallenteet, asiantuntija haastattelut ja tallenteet.
Aineiston seuranta, perehtyminen: google.com/reader, RSS-syötteet, google.fi/alerts,
Koulutusmateriaalit: PDF, prezi.com
Materiaalit: Power Point, Slideshare,
Koulutus, tiedotus, yhteydenpito, vuorovaikutus: Facebook: Some nuorisotyön johtaminen-suljettu ryhmä,Some johtaminen.ning.com, TallenteetZoom H3 puhelin.






Mielestäni Blogi on kiva hyvä alusta omien ajatuksien ja mielipiteiden välittämiseen. Saada kommentteja muilta ihmisiltä sekä ajatuksia ja eri näkökulmia.
Facebook- on mielestäni myös hyvä alusta, esin nuorisotalojen facebook- sivustot.
Nuorisotyöntekijään saa yhteyden myös facebookin kautta. Myös perinteisiltä internet-sivuilta löytyyy paljon tietoa eri asioista.
Kahoot on myös hauska tietovisa/kysely työkalu.










Ti 27.10. tehtävä 23.



1. Nuorisotaloilla on omia facebook-sivuja joiden kautta mainostetaan nuorisotalon toimintaa,ajankohtaisista asioista sekä kohdata uusia ystäviä. Nuorisotyöntekijät pitävät myös omia käyttäjäprofiileja facebookissa. Facebook on hyvä väline tiedottamiseen ja verkostoitumiseen. Katselin oman kotikuntani Liperin nuorisotalon facebook-sivuja, ja sivut olivat oikein kivat minusta ja asioista ja tapahtumista oli tiedotettu hyvin. Hyvä juttu minusta myös oli se että oli järjestetty mahdollisuus osallistua ilmaiseen kuntosali ohjaukseen tytöille. Nuoret harrastavat myöskin paljon liikuntaa ja kuntosalilla käyntiä ja se on IN-juttu. Huonona puolena pidän edellämainitussa että kuntosali ohjausta olisi voinut olla myös pojille. Tutustuin myöskin Lapissa sijaitsevaan nuorisotalo Tippalan, facebook-sivuille. Minusta oli kiva että oli järjestetty ruska-leiri Tunturikeimiölle:) ja myöskin koskenlaskua oli järjestetty. Sekin oli hauska että peliltoihin saa tuoda oman pelin, jos on joku huippuhauska peli kotona, että kaikki yhteisesti pääsee pelaamaan uutta peliä.


Liperin nuorisotalo
Nuorisotila Tippala










2. Verkossa nuorten kanssa tehtävä työ on useissa yhteyksissä nimetty verkkonuorisotyöksi, sillä toiminta muistuttaa perinteistä nuorisotyötä ja on alun perin nuorisotyön ammattilaisten aloittamaa. Yhä useammain verkkonuorisotyöllä tarkoitetaan kuitenkin työtä, jossa monen eri ammatti-alan edustajat toimivat verkossa yhdessä nuorten kanssa.
Verkkoperustainen nuorisotyö, Nuorten tieto- ja neuvontatyö verkossa, verkkopelien käyttö nuorisotyön välineenä, viiveellinen tai reaaliaikainen verkkokeskustelu, Nuorisotalojen ulkoisen tiedottamisen verkkosivut esimerkiksi.
Verkkonuorisotyö, verkkokeskustelu, reaaliaikainen nuorisotyö verkossa esimerkiksi.
Verkkonuorisotoiminta, nuoret rakentavat itse omaa verkkonuorisotoimintaa.






3. Nuorten kanssa tehtävän työn perustaidoista..Ihmissuhdetaidot, nuorten elämänvaiheen tunteminen, nuorisotyöhon sopivat ominaisuudet, ajan tasalla pysyminen, nuorisolähtöinen lähestymistapa. Omasta mielestäni omaan ihmissuhdetaidot ja ainakin nuorisolähtöinen lähestymistapa. ehkä ajantasalla pysymistä voisi kehittää. Yksi taito sinänsä on pystyä viestittämään nuorille tekstin välityksellä että verkon toisessa päässä on aidosti kiinnostunut ihminen, joka on valmis kuulemaan nuoren asioista. Tavoitteena on herättää nuorissa samanlainen luottamus keskustelu kumppanin ammatillisuuteen niin verkossa kun verkon ulkopuolellakin.








4. Monialaisen verkkotyön tehtävät: Kuuntelu, nuorelle kuuntelijan löytäminen on tärkeää. Vaatii työntekijältä hyvää kuuntelijan taitoa ja pyrkimystä päästä selville nuoren viesteistä varsinkin verkossa koska vuorovaikutus pohjautuu lähes ainoastaan kirjoitettuun kieleen.
Keskustelu, verkossa jutellaan usein arkipäiväisistä asioista mutta myös vakavista ja nuoria painavista ongelmista.
Kohtaaminen ja läsnäolo, kohtaamiset verkossa voivat olla kokonaan verkon tasolla tapahtuvia tai verkossa solmittuja kontakteja voidaan käyttää hyödyksi verkon ulkopuolella.
Tukeminen ja auttaminen, nuoren kanssa mietitään yhdessä mikä olisi ratkaisu tilanteeseen. Näkökulmien, vinkkien ,ajatusten ja ehdotusten tarjoaminen nuorelle. Tavoitteena auttamisprosessissa on nuoren rohkaisu ja toivon antaminen epätoivoiseenkin tilanteeseen.








5.  Nuorille suunnattu verkkotyön muoto.. Nuoret ovat usein eläinrakkaita ja omistavatkin usein jonkun lemmikin. Idea voisi olla vaikka että voisi kuvittaa oman lemmikin tai kuvitellun lemmikin..vaikka animaation muodossa ja keskustella eläinten välityksellä verkossa asioista. miksei siten tutustuisi lähemmin yhteisen harrastuksen puitteissa verkon ulkopuolellakin ja siten ystävystyisi.





tiistai 20. lokakuuta 2015

Tämän päivän hauska tehtävä oli kuvata elokuva " Mun Joensuu", tälläinen huippu hauska video väsättiin:))

 Miun Joensuu




Tiistain kotitehtävä.



1.  Tietynlaiset värit : tumma purppura, violetti, ruskea ja eri kullan sävyt. Hämärä mutta kuitenkin kodikas lämmön valo esim, kynttilä tai tuli. Ilta auringonlasku...lyhdyt ja kynttilät tuo mieleen lähestyvän joulun tunnelman.



2. Kuvista löytyi värit ja kuvista välittyi lämpö. Syksy tuo mieleen niukan kasvillisuuuden, hakusanalla löytyvissä kuvissa eroaa se että puiden lehdet ja ruska on runsas.




3. Lähestulkoon kaikissa syksyisissä kuvissa yritetään välittää kuvan katsojaan lämpöä ja valoa, mutta tosiasiassa syksyn pimeyttä ja sadetta ei tuoda esille ainakaan inhottavana, mitä se kaikessa kokonaisuudessaan kuitenkin on.




4. Klisee kuva...
4.  Kapinallinen..?!



                              




5.  Haikea, synkkä ja yksinäinen...Mustavalkoisuus tuo kuviin tunnelman että maailma olisi pysähtynyt paikoilleen. Sumuinen tausta saa tuntumaan että sen mitä et nää ei ole olemassakaan.

torstai 8. lokakuuta 2015

Tehtävä 14. a)


Lisätty tulevaisuus ja sen mahdollisuuksista...


Lisätty todellisuus on tietokoneen luomien objektien tuomista reaalimaailman näkymän päälle erilaisia näyttöjä hyödyntäen. lisättyä todellisuutta voidaan hyvin ajatella myös uudenlaisena reaalimaailmaa ja digitaalista maailmaa yhdistävänä käyttöliittymänä tai reaalimaailmassa näkymättömissä olevia asioita visualisoivana tekniikkana. Lisätty todellisuus pystyy tarjoamaan todella paljon mahdollisuuksia erilaisiin käyttötarkoituksiin, jotka elävöittävät ja visualisoivat reaalimaailmaan tarjoten monenlaisia hyötyjä käyttäjilleen.


b) Olisin vaikka Lapissa kalassa.. viskoisin virveliä ahkerasti..ei tuu kalaa:( ja pomps kala tulikin minun luo..hyppäsi jalan juureen:)




c)Käyty kahen kaverin blogista kattoo..kommentit annettu:)
Tehtävä 15a.



QR-koodi eli ruutukoodi on kaksiulotteinen kuviokoodi. Se eroaa yksiulotteisesta viivakoodista siten, että se sisältää informaatiota vaaka- sekä pystysuunnassa. Yleisin käyttökohde on informaation välittäminen mobiilin päälaitteeseen.

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Oma video

Tehtävä 12


Koulun esittelyä...:)


Tehtävä 13. Minun mielestä hauska videon pätkä:)


https://youtu.be/fm1f8cp99d
Tehtävä 4.  Hän on eläinrakas ja iloinen.
Harrastaa varmaankin karaokea:)
Pitää mökkeilystä ja matkustamisesta:)
Tykkää laitella eri hiusmalleja ja kampauksia:)



Tehtävä 5


Asetukset vaihdettu.
Tutustuttu viiden kaverin postauksiin, kommentteja laitettu.
Tärkeät linkit laitettu.
Tilastot 135 kävijää:)
tehtävä 6

Mun elämää...:)


Minun lemmikit..:) 






tehtävä 8
                                      Nuoret ja some..



Youtube, whatsapp, facebook messenger, facebook instagram, spotify, skype, blogger, twitter, google+, feissarimokat, demi, pinterest.. Nuoret käyttävät nettiä paljon..todella paljon.
Youtube on kaikista suosituin 86%..Whatsapp hyvänä kakkosena 82% myös facebookia käytetään yhä ahkerasti 81% ( Some ja nuoret 2015)



Nuoret käyttävät nettiä eniten älypuhelimella. Yleisin käyttöaika on iltaisin ja yleisimmin tapahtuu kotona, opiskelupaikalla, mobiililaitteella liikkeessä ja kaverin luona
Elämme siis keskellä mediavyöryä..mahdollisuus seurata uutisia ja viidettä monien eri väylien kautta on helppoa. Kännykät, tablettikoneet,läppärit. Katsomatta jääneet telkkari ohjelmat löytyvät netistä. Netin ja media kehittyy koko ajan lisää ja  sitä käytetään yhä ja yhä enemmän..( Some ja nuoret 2015)

Nettimaailma on myös vahvasti nuorten vallassa. Perinteisessä mediassa nuorten voi olla vaikeaa saada äänensä kuuluville, netissä se on yhtä voimakas kun aikuisenkin. Netti mahdollistaa myös sosiaallisuuden ja yhteisöllisyyden. keskustelukanavat ja chatit tarjoavat vertaistukea, uusia kavereita ja syvällisiäkin keskusteluja. ( netti ja media)


Mutta..lieveilmiöihin...netin liikakäyttö ja riippuvuus. Joskus käy niin että netin sulkeminen on vaikeaa eikä voi olla päivääkään erossa netistä. silloin puhutaan liikakäytöstä. Kun netti ohjaa elämää, ystävyyssuhteet, harrastukset ja opiskelu kärsivät. Netti ja pelaaminen voivat tarjota pakokeinon ongelmista. Voisitko olla viikonlopun ilman nettiä????! ( netti ja media)


Mutta entäs minä itse??? Voisin olla viikonlopun ilman nettiä:) Hyvin:)
Käytän Facebookia jonkun verran...joskus päivittäinkin. Ruoan laittoon haen ohjeita ja vinkkejä:) Luen netistä paljon rakkaista harrastuksista: koirista ja kalastuksesta sekä katson niihin liittyen youtube videoita. Musiikkia myös kuuntelen youtubesta jonkun verran. Myös sisustusblogit kiinnostaa. Ja tietysti Tori.fi katsottava jos mitä tarviis...:)
Nettiä käytän oikeastaan vain iltaisin jonkun aikaa..joskus jää iltoja väliin etten käytä ollenkaan.
Uskoisin että youtuben voima jyllää yhä ylöspäin tulevaisuudessa.



Luonnossa liikkumistakin...:)








Mun elämää...



Lemmikit..Luka, Emma, Essi







Uusin tulokas, saksanseisoja koiranpentu Essi





Kalastus harrastusta:)




tiistai 6. lokakuuta 2015

Mielenkiintoista....Lappi on vienyt sydämeni<3                    Tehtävä11
















Koirat kasvatus- ja kuntoutustyössä ry...http://www.kasvatus-kuntoutuskoirat.fi/kasvatus-ja-kuntoutustyo/  



 Kuvahaun tulos haulle kuntoutuskoirat




Tykkään käsitöistä:)
http://hellajahoukutus.blogspot.fi/2013/11/virkkaa-matto.html







Ruokaa on kiva laittaa...http://www.k-ruoka.fi/reseptit/








Kodin tuunaus, hyviä ideoita halvalla:) http://www.unelmientalojakoti.fi/tuunaus-ja-askartelu








Ärsyttävää...http://www.staggeringbeauty.com/
ja turhaa..





Miksi eläimiä kohdellaan kaltoin..raivostuttavaa:( http://yle.fi/uutiset/elainsuojeluvalvoja_kuulee_jatkuvasti_elainten_laiminlyonnista/6127775