Tehtävä R2
- Ketä haastatellaan?
Henkilöjutussa haastateltava on jutun keskiössä: juttu kertoo hänestä henkilönä tai henkilön kautta kerrotaan jostain isommasta teemasta tai ilmiöstä. Kysy itseltäsi, kuka on sopiva henkilö on juuri sopiva tarinaan, jotta tarinasta tulee yhtenäinen ja tasapainoinen. Henkilöjuttuihin voi haastatella niin julkisuuden henkilöitä kuin tavallisiakin kansalaisia. Lähtökohtana on että ihmisessä täytyy olla jotain kiinnostavaa. Henkilökuvassa tavoitellaan laajaa kokonaiskuvaa sekä voimista ihmisen ympärillä. Juttu kasvaa parhaimmillaan kertomukseksi ajasta, aatteesta ja ihmisestä. Jos teema on arkaluontoinen ja henkilökohtainen, pitää miettiä onko henkilöllä tarpeeksi henkistä etäisyyttä kokemuksiinsa että on valmis puhumaan niistä. Haastateltavan tulisi herättää lukijassa reaktioita joko puolesta tai vastaan, mitäänsanomaton juttu ei anna lukijalle mitään.Pohdi onko haastateltavalla jotain erityispiirteitä. Pohdi myös toiminta ympäristöä.
- Mitä haastateltavan kanssa kannattaa sopia ennen haastattelua?
Ensimmäisessä yhteyden otossa haastateltavaan sinun pitää kertoa kuka olet ja mihin mediaan olet juttua tekemässä. Kerro myös kuinka monta kertaa haluat tavata ja kuinka kauan haastatteluun menisi aikaa. Kerro haastateltavalle mistä näkökulmasta juttua aiotaan tehdä ja mistä teemoista puhutaan. Tärkeää on perustella henkilölle miksi haluat tehdä juuri hänestä henkilöjutun. Perehdy tarpeeksi henkilöön ennen kuin otat häneen yhteyttä, luottamuksen rakentamiseksi. Ei ole järkevää lähettää haastateltavalle kysymyksiä ennakkoon.
- Mitä tulisi ottaa haastateltavasta selvää ennen haastattelua?
Taustatyöt ovat tulevan haastattelun onnistumisen kannalta elintärkeät.
Taustatutkimuksen lisäksi kannattaa miettiä tapaamisen alkua ja sitä että missä voisit keskustella haastateltavan kanssa. Mieti etukäteen turvallisia small-talk aiheita.
- Googlaa ihmistä
- Tsekkaa youtube
- Katso sanomalehtiä
- Etsi tietoja sosiaalisesta mediasta
- Kirjastosta aikakausilehti hakua
- Verotiedot, käräjäoikeuden asiakirjat, yritysten kaupparekisteritiedot ovat julkisia
- Tutustu henkilön tuotoksiin
- Kuka kukin on- kirja
Miten suunnittelet kysymykset?
Haastatteluun suunnitellaan kysymyspatteristo, joka sisältää keskeisimmät kysymykset johon toimittaja haluaa saada vastauksen. Tärkeintä on muistat kysyä tärkeimmät kysymyksesi.
Missä haastattelen?
Haastattelupaikka kannattaa valita huolella. Voit myös tarjota haastateltavalle valita itse haastattelupaikan. Paras paikka haastatteluun on haastateltavan koti, koska koti kertoo lisää ihmisestä. Myös muu henkilökohtainen paikka käy hyvin.
Miten kohtaan haastateltavan?
Ensivaikutelman voi tehdä vain kerran. Osoita haastateltavalle että olet iloinen nähdessäsi hänet. Tärkeintä on olla rento mutta ammattimainen ja selkeä. Saavu haastattelupaikalle hyvissä ajoin.
Kun huomaat haastateltavan saapuvan, osoita heti että tunnistat hänet. Muista käsipäivää ja esittele itsesi. Ole myös kiitollinen että hän antaa sinulle aikaansa. Ota mukaasi lehti johon juttu on tulossa, esittele se.
tekstien editoinnista...Editoiminen on aina osa huolellista julkaisuprosessia. Editointi tehdään että haastattelussa tärkeimmät asiat tulevat yhä paremmin esille. Mahdolliset tausta äänet editoidaan pois ja editoinnilla varmistetaan että haastattelu on hyvä ja sujuva.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti